Leena Hoppania Osaaminen, intohimo ja asenne. Siksi Helsingin valtuustoon 2017

Sotesta sataa seteleitä

Sote-uudistus nytkähti eilen taas ison askelen eteenpäin, kun hallitus teki ratkaisun sosiaali- ja terveyspalveluiden valinnanvapauden yksityiskohdista. Paketti lähetetään seuraavaksi lausunnoille kommentointita varten.

On hienoa, että asia etenee vihdoin. Valinnanvapauden toteutuminen vie koko hallintouudistusta oikeaan suuntaan. Terveyspalvelujen saatavuuteen tämä tuo valtavan muutoksen ja parantaa varmasti palvelujen laatua sekä julkisella että yksityisellä sektorilla.

Pidän tätä pohjaesitystä erinomaisena ja toivon, että lausuntokierroksella se vielä yksinkertaistuu käyttäjälähtöisemmäksi.

Ainakin minun on vaikea ymmärtää, mitä tarkoittaa asiakasseteli soveltuvin osin muissa kuin suoran valinnan palveluissa, palveluseteli ja henkilökohtainen budjetti? Kuka sen määrittää ja entäs sitten kun se alkaa ylittyä? Ja kuka niitä seteleitä jakelee? Tästä kaikesta tavallinen kansalainen ei taida vielä ymmärtää paljoakaan. Prosessikaaviona tämä on varmasti nerokas järjestelmä, mutta vielä aika kaukana ihmisen arjesta.

Kansalaisen kannalta järjestelmä tulee luoda mahdollisimman yksinkertaiseksi; mennessään mille tahansa luukulle, ihminen pääsee tarvitsemaansa hoitoon ilman erillisiä kommervenkkejä. Ei ole tarkoituksenmukaista lisätä byrokratiaa tai etenkään juoksuttaa ihmisiä epämääräisen maakuntahallinnon sokkeloissa. Vuoden sitoutumispakko tiettyyn palveluntarjoajaan ei myöskään ole erityisen asiakaslähtöistä.

Kun olemme jo todenneet, että tämä investointi todellisuudessa maksaa aluksi enemmän kuin nykyinen järjestelmä, voidaan se saman tien tehdä helpoksi ja käyttäjälähtöiseksi. Jotta meillä kaikilla on parempi olla.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (10 kommenttia)

Käyttäjän evaback kuva
Eva Back

Valtiolla on paljon velkaa ja lisää tulee. Tavallaan kuitenkin oikea ja ainoa ratkaisu tämä valinnanvapaus, maakunnat ja sote, mutta pikkasen epäilen kauako se valinnanvapaus kestää, jos / kun se osoittautuu kalliiksi systeemiksi. Jos kaikki etenkin valitsevat yksityisen.

Mutta jostakinhan se pitää lähteä, ettei paikalleen jämähdä, korjauksia pitää tehdä sitten matkan varrella, jos tarvetta.

Käyttäjän CarolusLinden kuva
Carolus Linden

Voi kai asiakasseteli olla virtuaalinen maksuväline tai makusitoumus ja henkilökohtaisen budjetin tulopuoli sidottu valtion budjettiin. Lausuntokierroksella ehkä ilmenee järkevämpiäkin vaihtoehtoja.

Käyttäjän viljoh9 kuva
Viljo Heinonen

Maksusitoumussetelit ovat teknisesti helppo ratkaisu. Taustalle tarvitaan kuitenkin pari muuta toimivaa ratkaissua: Rahoitus eli kuka tai mikä instanssi kustantaa setelit ja sitten niitä palveluita kunkin tarpeen mukaan mieluusti alle 100 km säteellä. Mistä tulevat matkarahat?

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Tällä lailla siis kumotaan uudistajienmielestä huonoksi osoittautunut Kansaterveyslaki, mutta kukaan ei osaa sanoa mitä parannuksia tulee.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Seteleinä tai KELALta kuten nyttenkin. 300 euroa omavastuu tänä vuonna ja sitten matkat maksaa joku järjestelmä. Toki vakavissa tapauksisa vain, ei ihan mihin sairausmatkaan tahansa. Mutta miten tällaiset rajataan ja määritellään? Keille oikeus matkoihin tulee, keille ei?

Käyttäjän pekkakorvenniemi kuva
Pekka Korvenniemi

Toivottavasti tämä valinnan vapaus kilpailuttamisineen ei lisää hoitoon osallistumattoman byrokratian kustannuksia valtion, maakuntien, kuntien ja yritysten puolella. Ylipäänsä on vaikea ymmärtää, että kokoomuskin jo puhuu kustannusten noususta vanhaan verrattuna. Eikö se koko hanketta ajanut väittämällä olevia kustannuksia kestävyysvajeen kannalta kestämättömiksi?
Myös pelkään, että verokertymä sote-henkilöstön palkkasummasta jää merkittävästi pienemmäksi kuin nyt yhteiskunnan tuottaessa palvelut.Tähän viittaa se, että lääkärit ja muukin henilökkunta pystyvät muuttamaan tulojaan pääommatuloiksi ja heidän veroparatiisifirmansa pimittävät tulonsa verottajan ulottmattomiin.
Kokonaivaikutusten laskelma niin yhteiskunnalle kuin kansalaiselle pitää julkistaa ja sen toteutumisesta julkisesti raportoida. Muuten ei äänestäjäle jää kontrollimahdollisuutta puheiden todenperääisyydelle. Niin on nähdäkseni aiemmin käynyt valtion firmojen yksityistämisessä.
Ja jos tässä ollaan edelleen loittonemassa ilmaisen terveydenhoidon periaatteesta, se pitää uskaltaa kansalle selvin sanoin kertoa. Kokoomuksen tähän asti markkinoimat myönteiset gallup-tulokset valinnanvapauden puolesta ovat syntyneet ilman avointa kustannustiedon jakamista.

Käyttäjän viljoh9 kuva
Viljo Heinonen

Kiitokset kommentistasi Pekka Korvenniemi. Terveyshuollon "säästöjä" ja verokertymää sietäisi useammankin pohtia.

Käyttäjän pekkakorvenniemi kuva
Pekka Korvenniemi

Kokoomuspopulismi näkyy olevan vahvassa vauhdissa! Persut eivät enää pärjää silläkään alalla. :)

Käyttäjän AnneSoimajrvi kuva
Anne Soimajärvi

Hyvä Leena Hoppania.
Muutama huomio ja kysymys blogisi lukijalta.
Mistä otsikko? "Sotesta sataa seteleitä"
Kenelle? Mistä? Miten? Kirjoituksestasi ei selviä mikään näistä kysymyksistä.
Kirjoitat "Terveyspalvelujen saatavuuteen tämä tuo valtavan muutoksen ja parantaa varmasti palvelujen laatua sekä julkisella että yksityisellä sektorilla." Parantaa varmasti? Kuinka? Millä perustelet?
Loppuosa blogistasi on lähinnä pohdintaa siitä, kuinka soten käytännön toteutus mahtaa mennä, miten se tehdään, kuinka se näyttäytyy asiakkaalle.
Ihmettelet, kuinka kansalainen pääsee mukaan soteen.
Jos sinä, hallituspuoleen edustaja, olet ihan pihalla sotesta, mutta katsot sen kuitenkin olevan hyvä uudistus ja tuovan rahaa jollekulle,
niin vankasti ollen tällä kannalla, että haluat siitä kirjoittaa someen blogin... niin minä olen kyllä myös ihmeissäni.
Sote. Se on hyvä! Miten se toimii. Se on mysteeri.
Jep.

Jatketaan.

Terveisin epävarma kansalainen

Käyttäjän MarttiHaverinen kuva
Martti Haverinen

Miten minusta tuntuu siltä, että setelit ovat jo sataneet johonkin vaalikassaan...

Toimituksen poiminnat